SIDEBAR
»
S
I
D
E
B
A
R
«
Piirretyt elokuvat
July 12th, 2014 by katrikki

Suomessa tietysti Muumit tulevat ensimmäisenä mieleen monelle. Tove Janssonin luomat hahmot ovat saaneet kansainvälisen suosion japanilaisten piirtäminä elokuvina. Walt Disney on myös tuottanut suuren määrän piirrettyjä vanhoista satuhahmoista ja uudemmistakin.

Japanilainen anime on tietysti monelle piirrettyjen ystäville yliveto. Ne on usein tehty mangojen pohjalta. Sarjojen tarinat voivat jatkua useamman sarjan verran. Länsimaisissa piirretyissä ja sarjakuvissa on yleensä lyhyempi juoni yhdelle tarinalle.

Listauksia löytyy useammilta sivuilta. Yksi sellainen on episodi.fi, mistä löytyy kokonainen lista hyviä pohjoismaisia, kotimaisia ja muita kansainvälisiä piirroselokuvia. Avatar oli yksi todella suosittu piirretty elokuva.

Yleensä suomalaisiin ja länsimaalaisiin piirrettyihin sarjoihin saa useamman kielisen tekstityksen, kun taas japanilaisissa on yleensä vain japanilainen puhe ja kenties englanninkielinen tekstitys, mutta sitäkään ei aina. Harrastelijat jakavat omia käännöksiään, mutta se tuntuu vain tukevan alkuperäisten sarjojen markkinoille tuloa, sitten aikanaan, kun ne tuodaan virallisesti.


SIDEBAR
»
S
I
D
E
B
A
R
«
»  Substance:WordPress   »  Style:Ahren Ahimsa